Vappu ja Janne jaksavat toitottaa, että häätöäänestys on erittäin tiukka, "sejase asukas on aivan kannoilla". Höpöhöpö. Todellisuudessa Ansku ja Tero ovat ottaneet selvän kaulan Jarmoon ja Johaniin. Äänestystilanne on pysynyt suurin piirtein samana tiistaista lähtien, joten absoluuttinen ero äänimäärässä on vain kasvanut. Tuollainen puhe on katsojien aliarvioimista.
Eilen nähtiin BB-Extrassa syksyn BB-turhuus eli Tuija Uusitalo. Helppoahan se on aktiivisesti BB:tä ja keskustelupalstoja seuraavalle arvata, että Tero saattaa pärjätä talossa. Tero oli mm. yksi vedonlytöntitoimistojen suosikki alusta alkaen. Vielä helpompaa on tässä vaiheessa on arvata, että Tero saattaa voittaa koko skaban. Aivan naurettavaa! Ehdotan Subille Skepsis ry:n Huuhaa-palkintoa. BB-Extran lisäksi Subilta tulee muutakin huuhaa-roskaa.
Eilisessä päälähetyksessä näytettiin, kun asukkaille soitettiin klassista musiikkia. En ole pitkään aikaan ollut kehenkään niin ärsyyntynyt kuin Teroon eilen, joka ennen musiikin alkamista kommentoi tyyliin "minä kyllä tiedän mikä biisi sieltä on tulossa. Mitä tiedän!" Yeah sure. Tero, älä tiedä aina kaikkea etukäteen!
Eilisessä lähetyksessä näytettiin taas tuotannon simputusta. Talossa ei saanut sanoa teromaisesti "oooo" ja kieltoa tietysti rikottiin. Rangaistus, Teron ja Jamon kyykkyn-ylös -leikki, oli ihan hauskan näköistä touhua, mutta mielestäni asia olisi pitänyt hoitaa tehtävänä, eikä rangaistuksena. Tuollaisten rangaistusten keksiminen on varsin keinotekoista.
Seuraan BB:tä ennen kaikkea sen takia, että haluan nähdä ihmisen reaktioita, tunteita, ristiriitoja ja elämää, kun heidät sullotaan samaan kämpään asumaan. En ole kovin kiinnostunut Hennan silikoineista tai siitä, kun Ansku laulaa hoosiannaa. Vaikka se olisi Anskusta sika jännää.
perjantai 28. marraskuuta 2008
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
BB-Henna huutokauppaa pikkutuhmia kuviaan
Fiksuhuuto.fi on onnistunut ostamaan BB-Hennan. Senttihuutokaupan voittaja saa yksinoikeuden valokuvata Hennaa pikkutuhmissa kuvissa.
Huoh.
Huoh.
tiistai 25. marraskuuta 2008
Voittaako Anniina vai Tero?
Mikäli tulkitsen tilannetta oikein, on BB:n voittajaksi vahvimmin ehdolla Anniina ja Tero. Finaaliviikolla tiistaina klo 9.00 tilanne oli seuraavanlainen:
Anniina +30,02
Tero + 24,56
Johan + 2,56
Jarmo + 1,3
Anniina ja Tero ovat ottaneet selvän kaulan. Äänimäärät lienevät vielä kohtuullisen pieniä. Mikäli prosentuaalinen ero pysyy suurena vielä muutamia päiviä, tarkoittaa se sitä, että yksittäisinä ääninä laskettuna ero on suurentunut. Tällöin Johanilla on jo vaikea työ voittaa kaksikkoa.
Jarmon peli on pelattu jo senkin takia, että hevivekkuli on ollut talossa vasta niin vähän aikaa.
Anniinalla on vahva etulyöntiasema, sillä hän on - kuten hän itsekin sunnuntai iltana huomasi - porukan ainoa tyttö. Itselläni ei ole selvää voittajaehdokasta, mutta asetun kuitenkin Anniinan puolelle.
Johan on pannut paljon peliin ja saanut myös paljon. Hän on ollut viikon Afrikassa ja voittanut 5000 euroa. Johan olisi voinut olla hieman enemmän symppis ja vähemmän inttäjä. Kuuluuko tuo inttäminen mansemurteeseen defaultina? Johan tykkää halailla tyttöjä. Johan tykkää nukkua jonkun (tytön) vieressä ja mielellään lusikassa (=loistava tekosyy päästä halailemaan tyttöjä).
Johan tykkää olla alasti vähintään yhtä paljon kuin Jarmo. Johankin alkaa tosin olla jo aika "nähty juttu".
Terossa ei ole voittaja-ainesta. Tero on ollut tylsän mukava, easy-going ja kaikkien kaveri. Tero ei antanut itsestään juuri mitään. Tero muistaa koko ajan, että kamerat tarkkailevat häntä. Tero on suhteellisen nokkela ja tietää, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Tero on käyskennellyt talossa ilman paitaa, pussaillut Tuulin kanssa ja soperrellut epäselvästi. Ja välillä antanut amatööripsykologimaisia lausuntoja. Niin, ja ottanut kerran kännit.
Kuka meistä voisi sanoa tuntevansa Teron? Harva. Katsoja ei voi antaa plus-ääniä asukkaalle, jota hän ei tunne. Ehkä Läyhä-Ade oli sittenkin oikeassa inttäessään Terolle, että Tero ei anna itsestään mitään. (Eikös se Ade ollut?)

maanantai 24. marraskuuta 2008
Jarmo the Hevivekkuli
Näinhän siinä kävi, että Tuuli, Anna ja Alex häädettiin eilen talosta. Itse olin sitä mieltä, että Anna olisi ehdottomasti saanut jäädä. Sen sijaan Jarmoa en olisi jäänyt kaipaamaan, vaikka hän hauska jamppa onkin.
No, saammepahan seurata jatkossakin Jampan nakuilua - mikäli joku on siitä kiinnostunut :-) Olihan tuo Jarmo aika hevivekkuli auttaessaan Alexia lumitöissä alastomana. Miehessä on välillä Sauli- ja Nikomaisia piirteitä. Jarmolla löytyy tosin naamassa rautaa eikä kajalia, kuten Saulilla.
Sunnuntain äänestystulos heilahteli ennen lopullista h-hetkeä aika reilusti. Väliaikatietojen antaminen oli kohtuullisen ratkaisevaa koko äänestyksen kannalta. Tulos olisi ollut erilainen, mikäli väliaikatilannetta ei olisi näytetty. Saipahan Alma Media lisää euroja kukkaroon.
Sub tituleeraa tämän vuoden BB:n kaikkien aikojen BB:ksi. Tämä pitänee paikkansa. Onhan tänä vuonna nähty talossa mm. paljasta pintaa ja toimintaa ennen näkemättömällä tavalla. Asukasvalinnat ovat kaiken kaikkiaan olleet kohtuullisen onnistuneita, vaikka itse en ymmärräkään esim. Alexin ottamista mukaan skabaan. Ehkä miekkonen oli hyvä valehtelemaan BB-rekrytoinnissa.
Tämän vuoden BB:stä on jäämässä kokonaisuuten hieman tyhjä olo. Moni suosikkiasukkaistani, kuten Niko ja Kaisa-Reeta, lähti kotiin jo viikkoja sitten. Koko kausi jakaantui ikään kuin kahteen erään, josta ensimmäinen loppui. kun mm. Ade tiputettiin. Uusioasukkaat eivät jaksa kiinnostaa.
Toivon, että ensi vuonna talossa olisi vähemmän näitä 18-21 -vuotiaita.

perjantai 21. marraskuuta 2008
Syitä miksi voisin osallistua Big Brotheriin
Syitä miksi voisin osallistua Big Brotheriin:
1) Tapaisin paljon uusia, erilaisia ja mielenkiintoisia ihmisiä
Nykyään kun tapaa ainoastaan niitä samoja vanhoja tuttuja naamoja :-)
2) Näkisin miten tv-ohjelmaa tehdään
Olisi kiinnostavaa nähdä, miten esim. asukkaiden rekrytointiprosessi etenee ja mitä kulissien takana tapahtuu.
3) Kokisin mielenkiintoisia asioita (mm. viikkotehtäviä)
Ehkäpä puolet päivä- ja viikkotehtävistä on evvk-tasoa, mutta osa olisi todennäköisesti sellaisia, joita muistelisi mielellään myös jälkeenpäin.
4) Saisin (mahdollisesti positiivista) julkisuutta
Julkisuus toisi arkeen hieman vaihtelua ja yhden mahdollisuuden lisää esim. työelämää ajatellen. Kuka uskaltaa tunnustaa saman? :-)
5) Pääsisin "ilmaiselle lomalle"
Ei tarvitse käydä kaupassa, maksaa laskuja, lukea uutisia.. Löhöilyä, jutustelua, pelailua jne.
6) Voisin voittaa 50 000 euroa
Epätodennäköistä, mutta aina mahdollista.

torstai 20. marraskuuta 2008
Syitä miksi en itse osallistuisi Big Brotheriin
Viisi tärkeintä syytä:
1) En todennäköisesti voittaisi kilpailua
Minut voitaisiin häätää heti ensimmäistä joukossa. Toinen vaihtoehto on, että onnistuisin pelaamaan peliä teromaisesti ja pääsisin pitkälle olemalla mukavan tylsä.
2) Talon vaatimukset ovat liian kovat
Nukutaan ulkona, valvotaan, ei syödä kunnolla, monet viikkotehtävistä ovat yksitoikkoista suorittamista. Ei kiitos.
3) Minulla ei ole sopivaa mahdollisuutta olla poissa arkielämästä
Voisin olla poissa arkielämästä, mutta en niin hyvin kuin esim. opiskelijat tai lukionsa päättäneet.
4) 50 000 euron palkinto ei ole tarpeeksi suuri houkutin
Verojen jälkeen käteen jää ehkäpä 40 000 euroa. Tuo on iso raha, mutta se ei mullista maailmaa. Kyse ei ole lottovoitosta. Kolmessa kuukaudessa ehtisi tehdä rahaa työnteollakin.
5) Ohjelman antama julkisuuskuva on pääasiassa negatiivinen
Huonot hetken ja vihanpurkaukset näytetään aivan varmasti illan päälähetyksessä. Olen kokenut monen tämän vuotisen asukkaan kohdalla, että heistä saatu kuva on ollut negatiivinen.

Viikko 13 päivä 87
BB-talossa on nyt menossa viikko 13 ja päivä 87.
Talossa on jäljellä seitsemän asukasta.
- 2 asukasta on ollut talossa 87 päivää.
- 2 asukasta on ollut talossa 68 päivää.
- 1 asukas on ollut talossa 41 päivää.
- 2 asukasta on ollut talossa 17 päivää.
Keskimäärin asukkaat ovat olleet talossa 55 päivää eli vajaat 8 viikkoa.
Mielenkiintoista on se, että mikäli tämän viikon feikkihäätöäänestykset olisivat olleet todellisia, olisi häätöäänestyksessä ensimmäisinä Tero ja Johan. Jompi kumpi talon senioreista olisi saanut siis lopputilin.

Anna itkee - jumppaäiti puolustelee
Kiusaaminen on ollut yksi talon puheenaiheista tämän vuoden BB:ssä. Eilisessä päälähetyksessä BB:n tuottajat kiusasivat Annaa aika kovalla kädellä. Annan antamat nimeämiset näytettiin muille asukkailla, Annelle näytettiin Johanin rumat kommentit Annan ulkonäöstä ja Annalle näytettiin nöyryyttämisen vuoksi hänen pussailunsa Johanin kanssa.
Tämän päivän Iltalehdessä Annan jumppaäiti Anne Sällylä puolustelee tytärtään - ja osittain mielestäni erittäin hyvin perustein. Anne-äiti toteaa, että "Annan peritty migreeni alkaa juuri valvomisesta ja epäsäännöllisestä ruokailusta - - asukkaat ovat jatkuvassa unenpuutteessa ja nälissään". Allekirjoitan.
Sen sijaan en allekirjoita äidin omituista väitettä siitä, että BB-tuotanto kiusaa ja rankaisee Annaa sen takia, että Anna on raittiuskodista. Anne-äitin väite on täysin kuusimetsästä temmattu.
Omasta mielestäni Anna on yksi talon sympaattisimmista asukkaista, Anniinan ohella.
Tämän viikon viikkotehtävä on kieltämättä mielenkiintoinen. Siihen sisältyy kuitenkin yksi suuri ongelma.
Päiväkirjahuone on aina ollut pyhättö, jossa asiat pysyvät salassa - tv-katsojia lukuunottamatta. Tämän viikon viikkotehtävä rikkoo luottamuksen ja pk-huoneen pyhän statuksen.
BB-talon asukkaat vaihtuvat joka vuosi, sisustus muuttuu ja viikkotehtävät ovat erilaisia. Olisiko kuitenkin hyvä, että jokin asia pysyisi ennallaan?

maanantai 17. marraskuuta 2008
Rokkikukkokingit Tero ja Johan
Suomalaisille näyttäisi iskostuneen tavaksi, että Big Brotherin voiton ansaitsee se kiltein ja mukavin asukas. Muille ei kannata antaa edes mahdollisuutta. Tero on ymmärtänyt tämän ja taistelee nyt voitosta Johanin kanssa. Johanille soisin voiton, Terolle ehkäpä en. Johanilla on sentään ollut hieman yritystä.
Tämän viikon häätöäänestykseen joutuvat - hieman mielivaltaisesti - talon kaikki asukkaat. Omalta osaltani toivon, että talossa kaikkensa antanut Tuuli lähtee lätkimään. Neitokaisen kimisevän puolusteleva puhetyyli ja vastaustapa lähes joka ikiseen kysymykseen ja kommentiiin on ylittänyt ärsytyskynnykseni. Mute-nappi pohjassa BB:n seuraaminen ei oikein onnistu. Bye-bye Tuuli.

perjantai 14. marraskuuta 2008
Ehdotus ensi vuoden Big Brotheriin
Itse kuulun niihin henkilöihin, jotka seuraavat BB:tä asukkaiden ja heidän käyttäytymisensä sekä ryhmän sisäisten jännitteiden vuoksi. Frederik, Hennan silikonitissit tai osa turhaakin turhemmista tehtävistä eivät voisi vähempää kiinnostaa. Sen sijaan paljon mielenkiintoisempaa katsottavaa on Aden läyhääminen, Nikon kilahtamiset, Johanin päsmäröinti, Teron dissaaminen ja Cheryllin kiusaaminen.
Ensi vuoden BB:ssä ensimmäinen asukas voitaisiin häätää vasta 3-4 viikon jälkeen kilpailun alkamisesta. Katsojat ehtisivät tutustua asukkaisiin kunnolla. Taloon ehtisi muodostua sisäisiä jännitteitä.
Tämä voisi olla ongelma ohjelman tuottajille, jotka haluavat talon tapahtumien pääsevän koko ajan lööppeihin. Hennan kaltaisilla asukkailla lööppeihin pääsy onnistunee helpoiten.
Välillä tuo BB menee aika tylsäksi. Viikkotehtäväksi voisi antaa aktiviteetti-tehtävän. Tehtävän voittaa ne tai se, joka on aktiivisin :-) Talossa voisi tapahtua jotain mukavaa ilman, että pukeudutaan hassusti, nukutaan ulkona ja käydään riukupissalla. Historia-viikkotehtävä tuntuu jo aika rankasti vanhan toisinnolta.
Ps. Välillä tulee ikävä mm. Jenniä ja Hannea BB-2006:sta, kun katselee Tuulia, Anniinaa ja Hennaa (ja Cherylliä).

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)